Hyppää sisältöön

Eteneminen

Aikataulussa
  • Ei aloitettu

  • Suunnittelu

  • Toteutus

  • Valmis

Kuvaus

Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa määritetään liikennejärjestelmän tavoitteet ja kehittämistarpeet sekä tarvittavat toimenpiteet Kanta-Hämeen maakunnan ja sen seutujen tasolla. Maakunnallisen suunnitelman pohjana toimii Häme-ohjelma 2018+, maakuntasuunnitelma 2040 ja maakuntakaava 2040. Työtä laadittaessa on otettu huomioon myös valtakunnallisen liikennejärjestelmätyön ja Länsi-Suomen liikennestrategian tavoitteet siltä osin kuin ne maakuntamme soveltuvat. Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on huomioitu myös kaikki liikenteen kulkumuodot.

Kanta-Hämeen tulevaisuuden tarpeiden, nykyisten ja tavoiteltavien vahvuuksien sekä alueen erityispiirteiden ohella on suunnitteluun vaikuttanut vahvasti ilmastonmuutoksen hillintä, hiilineutralius ja liikenteen päästöjen vähentäminen. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen edellyttää toimenpiteitä kaikilla aluetasoilla. Merkittävä osa päästöjen vähentämistoimenpiteistä perustuu valtakunnallisella tasolla tehtäviin päätöksiin, mutta myös maakuntatasolla tehtävillä toimenpiteillä on vaikutusta. Suunnitelmaan onkin nostettu selvästi aikaisempaa vahvemmin kestävien liikkumismuotojen edistäminen. Samalla elinkeinoelämän kilpailukyvyn tukeminen ja alueen saavutettavuuden kehittämisen merkitys on tunnistettu aikaisempaakin tärkeämmäksi.

Virallinen kuvaus

Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lue lisää

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva

Vastuuorganisaatiot

Yhteyshenkilöt

  • Pääyhteyshenkilö Juuso Helander

    Juuso Helander

    Liikenneasiantuntija

    Hämeen liitto

Tietoja päivitetty 31.05.2022